Kolumnit

Forssan kaupunki on käynnistänyt hienon nettikampanjan, johon voi ja saa osallistua jokainen aikuinen, joka haluaa olla lapsille turvallinen aikuinen. Kampanjassa annetaan asiasta julkinen lupaus.

Käytännössä lupauksen antaminen on helppoa. Klikkaa linkkiä www.lastenforssa.fi/lupaan-olla/ ja valitse kolmesta vaihtoehdosta Sinulle sopivin tai vaikka kaikki kolme. Sen lisäksi voit kirjoittaa oman lupauksesi, juuri sellaisen, mitä oikeasti voit luvata.

Kampanjassa ei kerätä rahaa. Siinä ei vaadita maailmanparantajan otetta. Vain oikeaa asennetta, että todella haluat toimia lapsiystävällisesti, lasta ja lapsuutta kunnioittaen ja suojellen, lapsien hyväksi.

Kampanja osoittaa taitavasti sen, että jokainen voi tehdä osansa. Vastuussa ei ole ”joku muu” tai vain viranomaiset, vaan meistä aikuisista jokainen voi tehdä osansa lasten turvallisen kasvuympäristön hyväksi.

Oma lupaus, jonka voi kirjoittaa, saa olla ihan niistä omista lähtökohdista annettu. Voin luvata vaikka, että toimin hyvänä esimerkkinä, enkä heitä roskia kadulle tai puistoon. Että uimareissullani katson, että pienet uimakaverit lähelläni pukuhuoneessa muistavat laittaa kylmällä ilmalla kaikki vaatteet päällensä. Tai että kohtelen kaikkia lapsia harrastuksessa kuin omiani. Tai että siellä missä leikitään, yritän huolehtia siitä, ettei kukaan jää leikin ulkopuolelle. Tai autan mahdollisuuksien mukaan omien nuorteni kavereita, jos he apua tarvitsevat.

Lupaan olla -kampanja on osa LastenForssaa, arvojen, lupausten ja toimintatapojen kokonaisuutta, joihin Forssan kaupungin Sivistys- ja tulevaisuustoimialan henkilöstö on sitoutunut palveluita järjestäessään.

Nyt sitoutua voi jokainen aikuinen niin Forssassa, ympäristökunnissa, kuin missä tahansa muuallakin. Jos haluaa, voi kampanjassa saada sitoutumisensa näkymään myös Facebookissa.

Mutta koko kampanjan pääajatus ja idea on tietenkin se, että nyt todella voi sitoutua, voi osallistua. Näkyvästi. Oli sitten lapseton tai lasten vanhempi. Nuori aikuinen tai iäkkäämpi. Omista lähtökohdista, omilla taidoilla ja mahdollisuuksilla. Olla oikeasti mukana turvaamassa lasten lapsuutta – aikaa, jota ei saa koskaan takaisin, kun siitä on kasvanut ulos.

Miksi en siis lupaisi? Tähän kysymykseen ei ole vastausta.