Ajankohtaista

Kurjenpesän päiväkodin lapset kirmasivat taas perinteiselle kannustusjuoksulenkilleen — pienemmät päiväkodin pihalla ja isommat puistoradalla.

Kaikki juoksee-tapahtuma on päiväkotimme jo pitkään jatkunut kaikkien yhteinen liikuntahetki, jossa ei kilpailla nopeudesta, vaan ideana on, että kaikki osallistuvat omien kykyjensä mukaan ja kannustusta annetaan jokaiselle.

Tapahtuma oli kevään ensimmäinen ja samalla myös hiukan juhlallisempi teemalla Suomi 100.

Sirpa ja Suomi-jänis avasivat tapahtuman Huugi-guugi-lämmittelyllä.
Sirpa ja Suomi-jänis avasivat tapahtuman Huugi-guugi-lämmittelyllä.

Juoksuun oli haastettu Kuhalan koulun eka- ja tokaluokkalaiset ja varhaiskasvatuksen aikuisväkeä kaupungintalolta. Vieraita saatiinkin mukaan ja osallistujien riemuksi toinen jäniskin.

Vaihteleva kevätsää suosi tilaisuutta mahtavalla auringonpaisteellaan.

Juoksun päätteeksi tarjottiin mehua ja vohvelikeksejä.
Juoksun päätteeksi tarjottiin mehua ja vohvelikeksejä.