Lasten Forssa juhlaseminaarin avajaispäivässä oli esillä aimo annos forssalaista lapsiystävällisyyttä. Yksi osoitus lapsiystävällisyydestä on varmasti se millä laajuudella kaupunki on lähtenyt kehittämään sekä varhaiskasvatuksen, että perusopetuksen digitaalisaatiota, uusien opetussuunnitelmien antamia suuntaviivoja mukaellen.

Maanantaiaamuna lyseon ala-aulaan kokoontui reipas joukko koululaisia, Päiväkoti Axel Wahrenin eskarilaiset Paavo ja Matilda, Heikan koulun kuudesluokkalaiset Jenny ja Niklas sekä Kuhalan koulun kahdeksasluokkalaiset Veikka ja Mira. Kaikilla heillä oli edessään yhteinen tehtävä – ratkaista oppimistehtävä tieto-ja viestintätekniikan välineitä ja sen mahdollisuuksia hyväkseen käyttäen. Vaikka tvt:n laitteet olivat tehtävässä suuressa roolissa, oli tärkeintä kuitenkin osata toimia porukassa, toinen toistaan opettaen.

Lapsien lisäksi lyseolle oli ilmestynyt myös melkoinen robottiarsenaali. Söpöt pörriäiset Bee-Botit saivat seurakseen sähäkät Sphero-pallot. Lapset keksivät oppimistehtävänsä aiheeksi robottien kaksintaistelun, ja he vertailivat kahta erilaista robottia niiden nopeudessa, koodattavuudessa ja käsiteltävyydessä. Päivän aikana lapset huomasivat, että vaikka Bee-Bot nopeudessa hävisikin Spherolle roimasti, oli sen tarkka koodaaminen huomattavasti nopeampaa ja tarkempaa, kuin sähäkän Spheron.

Eskarilaisten ja kuudesluokkalaisten rakentaessa roboteille pujotteluratoja ja koodaillessa robotteja, huolehtivat kahdeksasluokkalaiset siitä, että myös seminaariväki pääsi näkemään mistä oven takana oli aamupäivä kisailtu. Veikka ja Mira kuvasivat ja koostivat robottien kaksintaisteluista videon, joka esitettiin seminaariväelle lounaan jälkeen.

Niin näppärästi lapset robotteja käsittelivät, että kenellekään ei varmasti jäänyt epäselväksi se, että Forssan kaupungin satsaus kasvatuksen-ja opetuksen digitalisaatioon ei ole ole todellakaan mennyt hukkaan!

Katso lasten tekemä video:

Lasten Forssa Facebookissa

Wanhat tanssit pyörähtivät Heikan koululla 14.2.2020
Ystävänpäivää vietettiin tietysti ystäviä muistamalla, mutta myös wanhoja tansseja ihastellen

Wanhat tanssit pyörähtivät Heikan koululla 14.2.2020
Ystävänpäivää vietettiin tietysti ystäviä muistamalla, mutta myös wanhoja tansseja ihastellen
... Katso lisääVähemmän

17.02.2020

Tänään kello 13.00-15.00 yleisöluistelu. Forssan jäähallin harjoitushalli, Urheilukentänkatu 6. Tervetuloa!

Tänään kello 13.00-15.00 yleisöluistelu. Forssan jäähallin harjoitushalli, Urheilukentänkatu 6. Tervetuloa! ... Katso lisääVähemmän

12.02.2020

Touhua talvilomalle!
Katso mitä kaikkea voit Forssassa tehdä talvilomaviikolla 9.

25.2. klo 17.00-19.00 Linikkalanlammin laskiaisrieha. Nummilähteenkatu 8. 

26.2. klo 9.00-18.00 Retki Luonnontieteelliseen keskusmuseo Luomukseen Helsinkiin ja Fazer Experience Vierailukeskukseen Vantaalle. 

26.2. klo 13.00-16.00 Pelipäivä Kuutamolla alakoululaisille. Wahreninkatu 11G. 

27.2. klo 11.00-15.00 Taikurikurssi Kuutamolla alakoululaisille. Wahreninkatu 11G.  

27.2. klo 13.00-16.00 Jäädisko jäähallissa. 
Urheilukentänkatu 6. 

28.2. klo 13.00-16.00 Puuhaperjantai Kuutamolla lapsiperheille. Wahreninkatu 11G. 

Lisäinfoa löydät kaupungin tapahtumakalenterista. 

 Forssan kaupungin nuorisotoimi ja Nuorten työpaja.

Touhua talvilomalle!
Katso mitä kaikkea voit Forssassa tehdä talvilomaviikolla 9.

25.2. klo 17.00-19.00 Linikkalanlammin laskiaisrieha. Nummilähteenkatu 8.

26.2. klo 9.00-18.00 Retki Luonnontieteelliseen keskusmuseo Luomukseen Helsinkiin ja Fazer Experience Vierailukeskukseen Vantaalle.

26.2. klo 13.00-16.00 Pelipäivä Kuutamolla alakoululaisille. Wahreninkatu 11G.

27.2. klo 11.00-15.00 Taikurikurssi Kuutamolla alakoululaisille. Wahreninkatu 11G.

27.2. klo 13.00-16.00 Jäädisko jäähallissa.
Urheilukentänkatu 6.

28.2. klo 13.00-16.00 Puuhaperjantai Kuutamolla lapsiperheille. Wahreninkatu 11G.

Lisäinfoa löydät kaupungin tapahtumakalenterista.

Forssan kaupungin nuorisotoimi ja Nuorten työpaja.
... Katso lisääVähemmän

10.02.2020

 

Comment on Facebook

👍👍👍

Fai avoimet ovet tänään lauantaina 10-14!
Löydät Ohjaamon, Etsivän nuorisotyön ja Työpolun yhteisen pisteen päärakennuksen liikuntasalista. Tervetuloa!

#avoimetovet #ohjaamoforssa
#ohjaamot #nuorisotoimi #humppila #forssa #työpolkuforssa
... Katso lisääVähemmän

10.02.2020

Hyvää vuoden jatkoa kaikille! Musiikkiopiston toimintakin vähitellen vilkastuu. Tällä viikolla kuultiin jo esityksiä oppilasillassa ja eilen järjestettiin suosituiksi tulleet eskarikonsertit. Sali oli kaksi kertaa täynnä eskarilaisia kuuntelemassa esityksiä monilla eri soittimilla. "Tervetuloa konserttiin!" Pelle pelimanni toivotti. ... Katso lisääVähemmän

08.02.2020

Konsertti päättyi Vaaleanpunaiseen pantteriin, joka kuultiin klarinetistin esittämänä. Ensi vuonna teemme tämän uudestaan, pyydettäessä aikaisemminkin! ... Katso lisääVähemmän

08.02.2020

Viikonkuvislainen mietteitä🙂

Viikonkuvislainen mietteitä🙂Viikon kuvislainen: Nelli 7v.
- Piirsin meduusan. Käytin sinistä, keltaista, vihreää ja pinkki. Se oli kiva tehtävä.
- Kuvis on maailman paras harrastus!
- Tykkään eniten savitöistä, piirtämisestä ja siitä että saa syödä eväitä ja joskus herkkuja.
#viikonkuvislainen #artschool #kuvataidekoulu #forssa #forssankaupunki #lastenforssa #taiteenperusopetus
... Katso lisääVähemmän

07.02.2020

Lumiukko toi lumen eiliseen Vieremän talviriehaan 🙂

Lumiukko toi lumen eiliseen Vieremän talviriehaan 🙂 ... Katso lisääVähemmän

06.02.2020

Mikä keli lähteä jäälle!

Mikä keli lähteä jäälle!Talsoilan kaukalon jää on luistelukunnossa. Tervetuloa! 🏒🏒🏒

#Forssa #Infrapalvelut #Talsoilan kaukalo #jäät
... Katso lisääVähemmän

05.02.2020

Lataa lisää