Päiväkoti Axel Wahrenin eskareiden Metsäretkipajan viikon kuulumisia. Maanantaina suuntasi joukko hieman jännittyneitä lapsia kodalle. Pian jännitys hävisi ja iloinen puheensorina täytti matkan. Matkalla jo heräsi monia kysymyksiä, joihin etsimme yhdessä vastauksia, kuten; Miksi madot tulevat sateella maan pinnalle? Mistä vettä riittää? Mistä vesi Loimijokeen tulee? Yhdessä lasten kanssa löydettiin vastauksia asioihin. Kodalla tutkimme veden kiertokulkua ja saimme nuotiolla todella veden höyrystymään ja nousemaan taivaalle, ehkäpä uudeksi pilveksi. Lisäksi lapset kokeilivat työkaluja, kuten puukkoa ja sahaa. Lapset myös innostuivat rakentamaan onkia ja onkimaan ojassa. Kivi oli koukkuna ja puukeppi kohona. Syntyi hyvää keskustelua, että mikä kelluu ja mikä ei. Takaisin tulomatkalla “ongimme” vielä Loimijoen rannalla.

Tiistaina suuntasimme taas kodalle ja sieläl tutkimme ilmaa sekä tuulta. Teimme yhdessä ison “tuulikellon”, josta viikon ajan seurasimme tuulta. Tuulikelloa tehdessämme saimme myös hyvää solmuntekoharjoitusta.


Koska lapset halusivat myös tutustua eläimiin, niin keskiviikkona suuntasimme Forssan luonnontieteelliseen eläinmuseoon. Siellä meillä oli valokuvasuunnistusta ja saimme tutustua moniin eri eläimiin, kaloihin, hyönteisiin sekä luonnonsuojeluun. Museoretken jälkeen söimme eväät ja menimme kauppaan. Päätimme ostaa metsän eläimille ruokaa ja tehdä niille pesät.

 

Torstaina mukana meillä oli lettutaikinan ja vaahtokarkkien lisäksi eläinten ruuat. Eläimille syntyi hienoja pesiä ja pesät saivat ruuat valmiiksi. Jännittyneenä jäätiin odottamaan seuraavaa päivää ja tuleeko eläimet syömään. Kodassa paistetut letut sekä vaahtokarkit maistuivat.


Perjantaina oli viimeinen pajapäivä. Koko matka jännitettiin onko eläimet käyneet syömässä ruokia. Tarkkaavainen lapsi huomasi, että närhi oli pesässä syömässä, kun lähestyimme kotaa. Voi sitä iloa ja onnea, kun omassa pesässä oli oikeita eläimiä syömässä. Samalla kuulimme tikan koputusta ja löysimme vanhan linnunpesän puusta. Perjantaina herkuteltiin omilla eväillä ja onkileikit jatkuivat. Hauskinta lasten mielestä pajaviikossa oli uudet ystävät ja onkiminen.

Lasten Forssa Facebookissa

Wanhat tanssit pyörähtivät Heikan koululla 14.2.2020
Ystävänpäivää vietettiin tietysti ystäviä muistamalla, mutta myös wanhoja tansseja ihastellen

Wanhat tanssit pyörähtivät Heikan koululla 14.2.2020
Ystävänpäivää vietettiin tietysti ystäviä muistamalla, mutta myös wanhoja tansseja ihastellen
... Katso lisääVähemmän

17.02.2020

Tänään kello 13.00-15.00 yleisöluistelu. Forssan jäähallin harjoitushalli, Urheilukentänkatu 6. Tervetuloa!

Tänään kello 13.00-15.00 yleisöluistelu. Forssan jäähallin harjoitushalli, Urheilukentänkatu 6. Tervetuloa! ... Katso lisääVähemmän

12.02.2020

Touhua talvilomalle!
Katso mitä kaikkea voit Forssassa tehdä talvilomaviikolla 9.

25.2. klo 17.00-19.00 Linikkalanlammin laskiaisrieha. Nummilähteenkatu 8. 

26.2. klo 9.00-18.00 Retki Luonnontieteelliseen keskusmuseo Luomukseen Helsinkiin ja Fazer Experience Vierailukeskukseen Vantaalle. 

26.2. klo 13.00-16.00 Pelipäivä Kuutamolla alakoululaisille. Wahreninkatu 11G. 

27.2. klo 11.00-15.00 Taikurikurssi Kuutamolla alakoululaisille. Wahreninkatu 11G.  

27.2. klo 13.00-16.00 Jäädisko jäähallissa. 
Urheilukentänkatu 6. 

28.2. klo 13.00-16.00 Puuhaperjantai Kuutamolla lapsiperheille. Wahreninkatu 11G. 

Lisäinfoa löydät kaupungin tapahtumakalenterista. 

 Forssan kaupungin nuorisotoimi ja Nuorten työpaja.

Touhua talvilomalle!
Katso mitä kaikkea voit Forssassa tehdä talvilomaviikolla 9.

25.2. klo 17.00-19.00 Linikkalanlammin laskiaisrieha. Nummilähteenkatu 8.

26.2. klo 9.00-18.00 Retki Luonnontieteelliseen keskusmuseo Luomukseen Helsinkiin ja Fazer Experience Vierailukeskukseen Vantaalle.

26.2. klo 13.00-16.00 Pelipäivä Kuutamolla alakoululaisille. Wahreninkatu 11G.

27.2. klo 11.00-15.00 Taikurikurssi Kuutamolla alakoululaisille. Wahreninkatu 11G.

27.2. klo 13.00-16.00 Jäädisko jäähallissa.
Urheilukentänkatu 6.

28.2. klo 13.00-16.00 Puuhaperjantai Kuutamolla lapsiperheille. Wahreninkatu 11G.

Lisäinfoa löydät kaupungin tapahtumakalenterista.

Forssan kaupungin nuorisotoimi ja Nuorten työpaja.
... Katso lisääVähemmän

10.02.2020

 

Comment on Facebook

👍👍👍

Fai avoimet ovet tänään lauantaina 10-14!
Löydät Ohjaamon, Etsivän nuorisotyön ja Työpolun yhteisen pisteen päärakennuksen liikuntasalista. Tervetuloa!

#avoimetovet #ohjaamoforssa
#ohjaamot #nuorisotoimi #humppila #forssa #työpolkuforssa
... Katso lisääVähemmän

10.02.2020

Hyvää vuoden jatkoa kaikille! Musiikkiopiston toimintakin vähitellen vilkastuu. Tällä viikolla kuultiin jo esityksiä oppilasillassa ja eilen järjestettiin suosituiksi tulleet eskarikonsertit. Sali oli kaksi kertaa täynnä eskarilaisia kuuntelemassa esityksiä monilla eri soittimilla. "Tervetuloa konserttiin!" Pelle pelimanni toivotti. ... Katso lisääVähemmän

08.02.2020

Konsertti päättyi Vaaleanpunaiseen pantteriin, joka kuultiin klarinetistin esittämänä. Ensi vuonna teemme tämän uudestaan, pyydettäessä aikaisemminkin! ... Katso lisääVähemmän

08.02.2020

Viikonkuvislainen mietteitä🙂

Viikonkuvislainen mietteitä🙂Viikon kuvislainen: Nelli 7v.
- Piirsin meduusan. Käytin sinistä, keltaista, vihreää ja pinkki. Se oli kiva tehtävä.
- Kuvis on maailman paras harrastus!
- Tykkään eniten savitöistä, piirtämisestä ja siitä että saa syödä eväitä ja joskus herkkuja.
#viikonkuvislainen #artschool #kuvataidekoulu #forssa #forssankaupunki #lastenforssa #taiteenperusopetus
... Katso lisääVähemmän

07.02.2020

Lumiukko toi lumen eiliseen Vieremän talviriehaan 🙂

Lumiukko toi lumen eiliseen Vieremän talviriehaan 🙂 ... Katso lisääVähemmän

06.02.2020

Mikä keli lähteä jäälle!

Mikä keli lähteä jäälle!Talsoilan kaukalon jää on luistelukunnossa. Tervetuloa! 🏒🏒🏒

#Forssa #Infrapalvelut #Talsoilan kaukalo #jäät
... Katso lisääVähemmän

05.02.2020

Lataa lisää