Kolumnit

Jarmo Pynnönen Forssan kaupungintalon edessä

Juhlavuosi

Vuosi 2017 on Forssassa monessa mielessä juhlavuosi. Kaupunki juhlistaa lukuisin tavoin Suomi-100 juhlavuotta. Kuluva vuosi on myös Lasten Forssa-juhlavuosi. Vuonna 2006 aloitettu työ kohti lapsiystävällistä Forssaa huipentuu juhlaseminaareihin, joka järjestetään 30.–31.10.2017.

 

Uusi OPS ja varhaiskasvatussuunnitelma

Esi- ja perusopetuksen uusi opetussuunnitelma on otettu myös Forssassa käyttöön. Uusi opetussuunnitelma tulee muuttamaan koulun käytäntöjä todella paljon. Keskiössä tulee olemaan oppilas ja oppiminen. Yksilöllinen oppimispolku, laaja-alaiset opintokokonaisuudet ja yhdessä oppiminen korostuvat kouluissa. Oppimisympäristöt muuttuvat ja laajenevat.

Yhtenäistä lapsen opinpolkua tukevat 1.8.2017 voimaan tulleet valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma, VoxForssa 2017

 

Digitalisaatio

Kaikki Forssan peruskoulujen oppilaat saavat tänä syksynä käyttöönsä henkilökohtaisen digitaalisen työvälineen, alakoululaiset saavat ipadin ja yläkoululaiset kannettavan tietokoneen.  Kesän aikana laitteita hankittiin yhteensä 1500 kappaletta. Kannettavista tietokoneista osa on käytettyjä, mutta aivan uuden veroisia. Kaikki laiteet hankittiin leasing-sopimuksella ja vuotuiset kustannukset ovat 250 000 euroa. Tietokoneet uusitaan kolmen vuoden välein. Henkilökohtaiset tietokoneet ovat toimivat apuvälineinä uuden opetussuunnitelman mukaiselle oppimiselle.

 

Lasten ja nuorten hyvinvointi

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen on edelle keskiössä lukuvuonna 2017 – 2018. Forssan hyvinvointikuntayhtymän johdolla valmisteltu Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma valmistuu syksyn aikana. Hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Forssassa. Erityistä huomiota tänä syksynä kiinnitetään päihde ja huumaavien aineiden käytön vaaroihin. Syksyn vanhempain illoissa asiaa esittelee Forssan Ankkuri-tiimi. Ankkuri-tiimiin kuuluu poliisi, sosiaalityöntekijä ja psykiatrinen sairaanhoitaja.

 

Liikkuva koulu

Forssa on vahvasti mukana valtakunnallisessa Liikkuva koulu–hankkeessa. Liikkuvassa koulussa on tärkeää oppilaiden osallisuus, oppiminen, liikkumisen lisääminen ja istumisen vähentäminen. Liikkuvissa kouluissa ajatellaan asioita uusilla tavoilla: esimerkiksi istutaan vähemmän, tuetaan oppimista toiminnallisilla menetelmillä, liikutaan välitunneilla ja kuljetaan koulumatkat omin lihasvoimin. Jokainen koulu toteuttaa liikkuvampaa koulupäivää omalla tavallaan.

 

Lasten Forssa

Lopuksi muistutan kasvatuslautakunnan 11.8.2011 hyväksymästä lapsiystävällisyyspolitiikka -julistuksesta, joka ohjaa kasvatus -ja opetustyötä myös lukuvuonna 2017–2018.

 

Lapsiystävällisyyttä on ennen kaikkea sovittu tapa toimia lasten ja nuorten kanssaYhteisön jokainen aikuinen kantaa aikuisen vastuuta ja huolta lasten hyvinvoinnista. Erityisesti vastuuta ottavat Forssan kaupungin palveluksessa olevat, lasten parissa työtä tekevät ammattilaiset. He ovat sitoutuneet kasvatus- ja vapaa-aikatoimen toimintatapoihin, jotka on julkituotu palvelulupauksissa.

Työtä ohjaa aito innostuneisuus, korkea työmoraali, ammattitaito ja avoimuus sekä ehdoton tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus. Yhteistyö ja työnjako huoltajien/vanhempien, viranomaisten ja eri lasten kanssa toimivien tahojen kanssa on tavoitteellista, suunnitelmallista ja ennaltaehkäisyä painottavaa.